Unohtumatonta tassa viikossa on ollut kun veimme lauman poikia uimaan (ensi kerralla tyttoja). Veimme yksityiselle uima-altaalle lapset. Jasmina on erinomainen uinninopettaja ja han halusi opettaa lapsia uimaan. Kuitenkin lasten riemu veteen paastessa oli niin rajatonta, etta annoimme heidan rauhassa polskia. Lapset taalla paasevat hyvin harvoin uimaan, koska se on paikallisella tasolla kallista (1 e) ja taalla ei ole jarvia. Vesi oli kuitenkin kylmaa, joten lapset eivat kovin kauan pystyneet uimaan halustaan huolimatta.
Perjantaina 23.7 olin sopinut etta tapaan lastenkodin sosiaalityontekijan kello 7 matatuasemalla. Onneksi minun tuttuni vei minut asemalle ja odotti minun kanssani siella. Eniten kaupungissa inhoan matatu-asemia, koska siella pyorii hamarimmat tyypit. Lisaksi siella on paljon ihmisia, ja vaikeampaa huomata jos joku haluaa ryostaa sinut. Kuitenkin paasimme ajoissa matkaan kohti Nyeria. En tiennyt paikasta ja asiasta mitaan ennen torstaita, jolloin kuulin etta pitaa lahtea kouluvierailulle Nyeriin.
Matka kesti 7 tuntia, mutta johtui siita etta olimme ottaneet vaaran matatun, joka sitten odotti Nyerin asemalla monta tuntia. Meilla oli tuomisena suomalaisen koulun rahoittamia valineita, kuten hyppynaruja, palloja, pumppi ja muuta tarpeellista. Koulu, jossa oli jo 170 oppilasta, oli avattu vasta 6 kk sitten. Useat koulut taalla ovat sisaoppilaitoksia, ja muutenkin koulujarjestelma on peraisin englannilta.
Vierailu koululla oli mielenkiintoinen ja sain jalleen kerran pitaa puheen huonolla englannillani. Koulu sijaitsi pienessa kylassa, jossa aiheutin jarkytysta ja uteliaisuutta paikallisissa. Kun huristelin moottoripyoran kyydissa, ihmiset pysahtyivat tuijottamaan ja osoittelivat sormellaan. Yksi tytto alkoi itkemaan kun naki minut (hei kiitti!).
Koko paivan olin huolissani ehdinko ennen pimeaa takaisin nakuruun, silla pimean tultua ei kulje enaa matatut. Ja yopyminen vieraassa kaupungissa paikallisen sosiaalityontekijan kanssa ei ollut sellaista mita odottaisi innolla. Lisaksi en ollut syonyt mitaan koko paivana, en ollut osannut varautua niin etta olisin ottanut evaita. Ekaa kertaa paasin vessaan vasta kello 16 maissa, ja sekin oli reika lattiassa –vessa. Olen tosin jo alkanut tykastya sen tyyppisiin vessoihin. Kello 17 maissa ostin evasta, maitoa ja sipsia. Onneksi ehdittiin oikeaan matatuun, kiitos todella ystavallisen pikipiki-kuskin joka ajoi meita 10 km kylateita pitkin keskukseen. Matkalla en pelannyt enaa ehdinko Nakuruun vaan sita etta paasenko ikina Nakuruun enaa. Satoi kaatamalla, oli pilkkopimeaa ja tiet hyvin mutkaisia kallioteita, jonka varrella oli kaatuneita autoja. Kuitenkin hyvin selvittiin. Oli kylla kokemus.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti