Täällä sitä nyt ollaan - huh huh!

Kohta viikko asusteltu jo Nakurussa, miten nopeasti ja leppoisasti aika meneekään täällä! Lähdin matkaan toisen suomalaisen vapaaehtoisen Jasminan kanssa keskiviikkona ja Nairobiin saavuimme torstai-aamuna.

Nairobissa ihmiset kaduilla näyttivät hyvin länsimaisilta ja kauniilta. Meitä oli lentokentällä hakemassa sovittu kuljettaja joka ajoi meidät Nakuruun. Matka kesti noin reilu kolme tuntia Kenian isointa tietä pitkin, joka on myös maan vaarallisin tie (= tapahtuu eniten liikenneonnettomuuksia). Matkan varrella näimme antilooppeja ja muita eläimiä kulkemassa niityillä. Poliisit pysäyttivät matkan aikana, ja keskustelua käytiin siitä onko kuljettajallamme aidot ajoluvat vai ei.Matkan aikana näimme myös hökkeliasutusta eli slummialuetta. Yritän myöhemmin päiväsaikaan päästä näkemään slummialuetta turvallisessa seurassa.

Pääsimme perille hotellille, jossa meitä odotti Jenni. Jätimme tavaramme huoneeseen ja lähdimme suoraan tutustumaan Arap Moin –lastenkodille. Kävelymatka hotellilta lastenkodille kestää noin puolisen tuntia. Tiet täällä ovat aika roskaisia ja huonokuntoisia. Teillä näkee vapaasti vaeltavia elämiä, muun muassa lehmiä ja vuohia. Yleensä jossain aina poltetaan roskia, mutta hajuun tottuu nopeasti. Tiekuvassa näkyy paljon bodaboda (=pyöräkyyti) ja bikibiki (=moottoripyörä) -kuskeja. Kadun varsissa on pieniä myyntikojuja, joissa myydään hedelmiä, vaatteita ja muuta sellaista.

Lastenkodille tullessa Josfat, lastenkodin portinvartija tervehtii aina iloisesti. Lapset juoksevat vastaan ja tarttuvat käsistä kiinni ja yrittävät kiivetä syliin. Lapset myös kilpailevat etuoikeudestaan päästä syliin. Lastenkodilla on lapsia noin 150-200. Lapsista on hauskaa tulla koskettamaan ihoa ja hiuksia.

Lastenkodille tutustumisen jälkeen lähdimme yhdessä syömään porukalla. Tutustun myös Mariin ja englantilaiseen Shadiin. Käymme syömässä ravintolassa, jossa menussa on tarjolla muun muassa hampurilaisia, kanaa, lihaa, wrappia, riisiä ja perunoita. Kaikki ruokavaihtoehdot ovat aika rasvaisen oloisia. Ilmeisesti kasvisruoissa on muutenkin suurempi ruokamyrkytyksen riski. Annokset maksavat keskimäärin noin 2-3 euroa.

Ensimmäisenä iltana nukkumaan kello 18, heti kun aurinko laskeutui. Illalla ei voi enää kello 19 jälkeen liikkua missään, eli tarvittaessa pitää ottaa taksi jos haluaa jonnekin mennä. Ulkoa kuuluu musiikkia kello 01–02 asti yöllä.

Viikonlopun vietämme tutustuen kaupunkiin porukalla. Teemme jo pieniä ostoksia (ensimmäiset rihkamakorvikset ostettu). Käymme seuraamassa Cafe Guavassa jalkapallopelejä ja vietämme aikaa yhdessä porukalla (Shadi, Jasmin, Jenni, Mari ja minä). Meillä on ollut ihan hulvattoman hauskaa porukalla.

Marilla, Jennillä ja Shadilla on vuokrattuna asunto, jossa jokaisella on oma makuuhuone ja yhteisenä keittiö, olohuone ja parveke. Siellä on mukava viettää aikaa; on tilaa ja voi laittaa myös ruokaa. Huonona puolena on nyt ilmennyt torakat! Nyt olen ensimmäistä kertaa nähnyt torakoita, yhden yön aikana jopa neljä!

Shadi sai maanantaina huonoja uutisia kotimaastaan. Hänen neljä ystäväänsä olivat joutuneet vakavaan auto-onnettomuuteen. Shadi päätti lähteä takaisin kotiin, ja vietimme päivän yhdessä heittäen hyvästejä ja pakatessa hänen tavaroitaan. Tosi iso harmi, meillä oli niin hauskaa yhdessä ja oli suunnitelmana lähteä ensi viikolla Masai Maraan safarille kolmeksi päiväksi.

Paikallisilla on menossa talvikausi, lämpötilat ovat siinä 20 asteen paikkeilla. Useat kulkevat pitkähihaisissa ja jopa takki päällä. Täällä on kostean kuuma koko ajan. Suihkussa käynti on aika turhaa, koska pian on taas pölyssä ja hiessä.